Kuuluvatko tunteet työelämään?

jemmanen emma nikkanen luovia

Emma Nikkanen on taiteilija ja valmentaja, joka auttaa asiakkaita löytämään aidon itsensä, joka on saattanut olla jemmassa jo pidemmän aikaa.

Olen monesti kuullut puhuttavan, kuinka tunteet pitäisi pitää erossa käytännön asioista, kuten työelämästä tai siellä tehtävistä päätöksistä. Tunteita ei kuitenkaan voi mitenkään erottaa työelämästä tai elämästä ylipäätään. Ne ovat osa meitä syntymästä lähtien.

Elintärkeät tunteet

Väitän, että ilman tunteita ihmiskunta ei olisi enää tässä. Niin tärkeästä kehon viesti- ja puolustusjärjestelmästä on kyse. Tämä järjestelmä on meissä jo syntyessämme.

Ilman pelkoa emme olisi osanneet varoa puskassa vaanivaa villipetoa tai jyrkänteellä olevaa pudotusta. Ilman vihaa emme olisi pystyneet toimimaan tai puolustamaan itseämme. Ilman häpeää olisimme ajautuneet erilleen laumasta, joka olisi ennemmin tai myöhemmin koitunut kohtaloksemme. Ilman iloa ja mielihyvää kehomme ei tietäisi miten palautua edellä mainituista kokemuksista.

Tunteet eivät ole jotain, mistä pitäisi hankkiutua eroon.

Järki ja tunteet toimivat yhdessä

Mitä enemmän olemme oppineet ajattelemaan asioita järjellä, sitä kauemmas olemme ajautuneet kehostamme ja tunteistamme. Mitä vieraammiksi tunteet sen myötä muuttuvat, sitä vaikeampaa niiden kanssa on toimia.

Välttelyn sijaan tätä kehomme upeaa viestijärjestelmää kannattaakin oppia hyödyntämään voimavarana. Tähän kannattaa hyödyntää ajattelutaitoja! Kun suhtaudut tunteisiisi uteliaisuudella ja mielenkiinnolla, muuttuu elämän aallokoissa navigoiminen pikkuhiljaa helpommaksi ja helpommaksi. Ymmärrys siitä, että jokainen tietoisuuteemme nouseva tunne viestii meille jostain, on tärkeää.

Tunneviestit ennen someviestejä

Tunteiden alla ovat universaalit ja inhimilliset tarpeemme, joista tunteet meille haluavat viestiä. Kun jokin tarpeistamme on täyttymättä, viestii se meille mielipahan tunteiden avulla. Kun taas tarpeemme ovat täyttyneet, koemme mielihyvän tunteita. Näitä samoja fysiologisia, sosiaalisia ja psyykkisiä tarpeita koemme myös töissä.

Tarvitsemme niin turvaa, yhteyttä kuin ravintoa ja lepoa, jotta hommat sujuvat ja työ tuntuu mielekkäältä. Mitä enemmän laskeudumme kehoomme tuntemaan ja aistimaan tunteitamme, sitä vahvemmat tunnetaidot meille kehittyvät. Nämä taidot ovat erityisen tärkeitä myös työelämässa.

Ehkä kaikkien niiden viestintäsovellusten kautta tulevien viestien lisäksi kannattaakin päivittäin pysähtyä kuuntelemaan myös ne kehon tärkeät viestit.

Tutustu Emmaan

Emman kotisivut
Seuraa Instagramissa

tunnetaidot jemmanen
Edellinen
Edellinen

Turvallisempi tila yritystoiminnan lähtökohtana

Seuraava
Seuraava

Ennakkoluulot romukoppaan: Tämän takia jokaisen luovan alan ammattilaisen pitäisi käyttää LinkedIniä