Yrittäjän hoitovapaa voi olla hedelmällistä aikaa

nani annette luovia media

Kirjoittaja on Luovia-median päätoimittaja, valokuvaaja ja vapaa kirjoittaja.

Paras päätös meidän perheelle

Jos olisin kiinnostuneempi politiikasta, lähtisin tällä lauseella toreille: enemmän joustoa työelämään kaikille.

Olemme puolisoni kanssa siinä mielessä onnekkaita, että työaikamme mahdollistivat lapsen hoidon kotona lähes kahden ja puolen vuoden ajan. Olen tyytyväinen päätökseemme silloinkin, kun jätän naama punaisena itkevän lapsen päiväkodin aikuiselle.

Nämä olivat tähänastisen elämäni merkityksellisimmät vuodet.

Kun työt joustavat

Ymmärsin töidemme joustavuuden vasta silloin, kun lapsemme kaverit aloittivat päiväkodissa vuoden, puolentoista, ikäisinä. Perhekerhokeskustelut osoittivat, että vain hyvin harva vanhemmista halusi laittaa niin pientä lasta hoitoon, mutta vaihtoehtoja ei ollut. Eipä niitä olisi ollut meidänkään perheellä, jos olisimme molemmat palkansaajia.

Minulle merkittävintä näissä vuosissa oli se, että samalla, kun sain viettää aikaa lapseni kanssa, sain tehdä paljon mielekästä työtä. Kotihoidontuki mahdollisti vähän pienemmän laskutuksen, mutta se rohkaisi myös tekemään työtä. Ei totaalinen kotivanhempana olokaan olisi minulle maistunut.

Myös mieli joustaa

Arkemme tuki myös jonkinlaista “alitajuista urasuunnittelua” ympäristöissä, jotka kutsuivat leikkiin ja kokeilemaan uutta. Ennen lasta en suunnitellut ammatillisen opettajan opintoja, mutta niin vain löysin itseni pedagogisista opinnoista elokuussa. Arki hoksautti minua siinä samalla, kun seikkailin menemään taaperon kanssa.

Aika kotona - tai ehkä “kotona” - on muistuttanut ajankäytön tärkeydestä ja kyllä, myös elämän rajallisuudesta. Olen ymmärtänyt ytimiäni myöten sen, että tässä elämässä ehdin tehdä vain kourallisen asioita. Ja että kannattaa mennä niitä asioita kohti, jotka lisäävät tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa.

Maukkaampaa arkea?

Maistuisiko oma arki paremmalta, jos ihmisillä olisi enemmän valinnanvapautta organisoida oma työnsä? En peräänkuuluta enemmän rahaa (paitsi varhaiskasvatukseen ja mielenterveyspalveluihin) vaan enemmän mahdollisuuksia ja joustavia tapoja integroida työ osaksi muuta elämää. Että yhä useampi voisi aidosti valita omaa perhettään parhaiten palvelevan ratkaisun.

Oman kokemukseni jälkeen en voi kuin ihmetellä sitä ajatusmallia, jossa perhevapaa nähdään edelleen tuottamattomana, mustana aukkona, työhistoriassa. Ehkä jotain on jo muuttunut, mutta työ on vielä kesken. Harmi, kun en ole sen kiinnostuneempi politiikasta.

Edellinen
Edellinen

Turvan kokemus on edellytys vaikeiden tunteiden käsittelemiselle

Seuraava
Seuraava

Näin otat kuukauden somekuvat päivässä