Alanvaihtaja, monipuolinen työhistoria on kilpailuetu

Kirjoittaja on Luovia-median päätoimittaja, valokuvaaja ja vapaa kirjoittaja.

Viisaan pomon oppi sitoutumisesta ja konseptoinnista

Entisessä elämässäni - siis palkansaajana - työskentelin nuorisojärjestössä, joka järjesti mm. leiritoimintaa. Eräänä syksynä halusimme kokeilla uudenlaista leirikonseptia. Teimme esihenkilöni kanssa valmistelut eli varasimme leirikeskuksen ja bussin ja suunnittelimme leirin ohjelman.

Viimeisenä ilmoittautumispäivänä listassa oli kolme nimeä.

Harmitti. Olin ajatellut leirin olevan menestys, mutta nyt joutuisimme perumaan sen. Viisaalla pomollani oli kuitenkin enemmän näkemystä asiaan. Hän totesi, että kaikki uudet jutut vaativat oman aikansa, ja että jos me nyt perumme, ei leiri vedä väkeä vuodenkaan kuluttua.

Epäilin.

Peruimme bussin ja ilmoitimme leirikeskukseen uudesta kokoonpanosta (kolme nuorta, kaksi aikuista). Viikon lopulla lähdimme matkaan duunipaikan pakulla ja vietimme mahtavan viikonlopun liikkuen, laulaen ja touhuten kaikkea mukavaa.

Seuraavana vuonna leirille osallistui lähes 50 nuorta.

Työkokemus vakan alla

Yrittäjänurani alkuvaiheessa yritin piilotella työhistoriaani, sillä en ymmärtänyt sen arvoa. Halusin eroon siitä, mitä olin ollut, voidakseni olla enemmän sitä, mitä janosin tuoreena yrittäjänä. Harmittelin jopa sitä, että olin hassannut viisi vuotta elämästäni akateemisiin tutkintoihin, jotka koin turhiksi. Niin paljon valokuvaajan ja yrittäjän työnkuvat poikkesivat aiemmista pesteistäni, etten nähnyt metsää puilta.

Vasta vuosia myöhemmin ymmärsin, että juuri nuo epäkiinnostavat tutkinnot auttoivat kartuttamaan työkokemusta, jonka ansiosta olen parempi valokuvaaja ja yrittäjä. Nuorisotyö opetti näkemään kokonaisen ihmisen ja varainhankinta alleviivaamaan arvoja ja sanoittamaan niitä. Hankevastaavana opin pitämään hyppysissäni kolmea miljoonaa narua - yhtään liioittelematta.

Olisinpa ainoa vähättelijä. Aloittaessani sparraamaan luovan alan yrittäjiä, huomasin muiden tekevän ihan samoin. Aliarvioimmeko aiempaa työkokemustamme siksi, koska se poikkeaa niin täysin siitä, mitä teemme nyt? Tai ehkemme vain tunnista sitä, että olemme itse se yhdistävä tekijä erilaisten työtehtäviemme välillä. Substanssi saattaa muuttua, työntekijä ei ehkä niinkään.

Työhistoria tarjoaa kasvunvaraa

Jos aiemmin harmittelinkin epäolennaista koulutustani ja työhistoriaani, nykyään näen ne kilpailuetuina. Jos olisin lähtenyt lukion jälkeen opiskelemaan valokuvausta, en palvelisi asiakkaitani kuten nyt teen. En katselisi kohteitani juuri tällaisten linssien läpi, sillä olisin erilainen minä. Mutta siitä olen kyllä aika varma, että olisin urallani nyt huomattavasti pidemmällä, jos olisin nostanut työkokemukseni paraatipaikalle aiemmin kuin viisi vuotta sitten.

Näin valmistujaisviikonlopun alla on hyvä todeta, että väärät ammatinvalinnat ovat usein vain päämme sisällä. Mieltään saa muuttaa ja uusille poluille voi lähteä - myös yrittäjänä. Aika harvoin on liian myöhäistä, vaikka niin yrittäisi itselleen väittääkin. Työhistoria tarjoaa parhaimmillaan poluston, siis kasvunvaraa tulevaisuuteen, ja sitä kannattaa vaalia kultahansikkain.

Oman työhistorian tunnistaminen ja taitopaletin hyödyntäminen voivat olla kokoaan suurempia etuja. Alanvaihtaja-yrittäjä hyötyy työelämäkokemuksestaan ydintyönsä ulkopuolelta. Ymmärrys erilaisista organisaatioista, monenlaisesta johtamisesta ja vaikkapa vaihtelevista työrytmeistä voi tuoda helpotusta nykyisen pestin hoitamiseen niin yrittäjänä kuin palkansaajana.

Erilaisia aikoja

Aloitin muistelemalla viisasta pomoani, jolta opin mm. työhön sitoutumisesta ja konseptoinnista. Tuota kokemusta olen kuljettanut mukanani kaikki nämä vuodet. Kun hyvä idea on tuntunut sellaiselta vain omasta mielestäni (ja ehkä kolmen muun mielestä), olen muistuttanut itseäni siitä, että sitoutumalla hyvä tulee ja että menestys on kuin markkinointi. Toistoa.

Oli aika, jolloin bisneskirjojen gurut veivät mukanaan. Sitten tuli aika, jolloin ymmärsin työhistoriani olevan avain merkityksellisempään työelämään nyt.

Edellinen
Edellinen

Luovia-miitti: 7 tapaa kasvattaa liiketoimintaa

Seuraava
Seuraava

Creative Camp: A Haven for Creative Minds